Ajankohtaista
Energian kokonaiskulutus laski neljä prosenttia vuonna 2008
18.12.2009
Tilastokeskuksen mukaan energian kokonaiskulutus Suomessa oli vuonna 2008 1,42 miljoonaa terajoulea (TJ), mikä on 4,2 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Sähköä käytettiin 87,2 terawattituntia (TWh), mikä oli 3,5 prosenttia edellisvuotta vähemmän.
Teollisuustuotannon supistuminen sekä lämmin sää vähensivät energian kulutusta edellisestä vuodesta. Myös hiililauhteen korvautuminen vesivoimalla sähkön tuotannossa vähensi merkittävästi primäärienergian kokonaiskulutusta ja hiilidioksidipäästöjä. Uusiutuvan energian osuus nousi kolme prosenttiyksikköä yltäen lähes 28 prosenttiin energian kokonaiskulutuksesta vuonna 2008. Energian tuotannon ja käytön hiilidioksidipäästöt vähenivät merkittävästi enemmän kuin energian kokonaiskulutus, kaikkiaan 13 prosenttia.
Yksittäisistä energialähteistä hiilen (kivihiili, koksi sekä masuuni- ja koksikaasu) kulutus väheni edellisvuoteen verratuna eniten, 26 prosenttia. Turpeen käyttö väheni 20 prosenttia. Kaksi peräkkäistä tuotanto-olosuhteiltaan vaikeaa kesää aiheuttivat loppuvuodesta niukkuutta turpeen saatavuuteen. Maakaasun energiakäyttö puolestaan kasvoi 2 prosenttia pääasiassa sähkön ja lämmön yhteistuotannossa. Öljyn käyttö puolestaan jatkoi vähenemistä 2,5 prosentilla edellisestä vuodesta. Puuperäisten polttoaineiden käyttö pysyi edellisen vuoden tasolla.
Koko vuoden poikkeuksellisen hyvänä jatkunut vesitilanne nosti vesivoiman tuotannon Suomessa uuteen ennätykseensä 17 TWh:iin, mikä vastaa 23 prosenttia koko sähkön tuotannosta. Pääosin hiilellä ja turpeella tuotettua lauhdesähköä tuotettiin 39 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Myös tuulivoiman tuotanto oli ennätystasolla ja kasvoi uusien tuulivoimalaitosten myötä 38 prosenttia. Ydinvoiman tuotanto puolestaan laski kaksi prosenttia edellisvuodesta. Norjassa ja Ruotsissa vesivarastot painuivat loppuvuodesta pitkän aikavälin keskiarvon alapuolelle, mikä vähensi sähkön tuontia muista Pohjoismaista. Vuoden loppupuolella Suomi olikin nettomyyjä Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Sähkön tuonti Venäjältä ja Virosta kuitenkin kasvoi pitäen nettotuonnin pienessä nousussa. Sähkön nettotuonti vastasi 15 prosenttia sähkön kokonaiskulutuksesta.
Lue loput uutisesta Energiateollisuuden nettisivuilta
Ajankohtaista
Tuulivoimaloiden tutkavaikutusten selvittäminen käynnistymässäTutkimusprojektissa selvitetään tuulivoimarakentamisen vaikutuksia tutkien suorituskykyyn. Hankkeesta kiinnostuneita yrityksiä pyydetään ottamaan mahdollisimman pian yhteyttä Energiateollisuuteen. |
Ruotsalaisnäkökulma lähivuosikymmenien sähkömarkkinoihinSvenskt Näringsliv, Ruotsin EK, on teettänyt Pöyryn konsulttitoimistossa ENERGIPOLITISKA VAL I ETT KALLT KLIMAT -selvityksen viime talven sähkömarkkinoista ja visioinnin kahdesta seuraavasta vuosikymmenestä. Keskeinen visioinnin tulos on, jos Ruotsissa sy |
Lue lisää uutisia täältä